Keväistä ihastelua

Oli niin mukavan aurinkoinen päivä, että piti ihan jo senkin takia ajella katsomaan, miltä mökkipiha näyttää tähän aikaan keväästä. En varmaan koskaan väsy ihastelemaan luonnon heräämistä keväisin! :)

Kuvia päivämäärällä 24.4.2015:

Ensimmäinen havainto pihaan saavuttaessa: mun kukkapenkki on rikkaruohojen vallassa, prkl! :D  Ei muuta kuin kitkemään... Lopputulos näyttää jokseenkin ankealta vielä tässä vaiheessa, kun suurin osa kasveista on surkean pieniä, mutta eiköhän kevään eteneminen korjaa tilannetta.

Se elää sittenkin! Ehdin jo pelätä, että varjolilja otti totaalisesti nokkiinsa viimekesäisestä siirrosta, mutta onneksi huoli oli turha. Seuraavaksi jännätään, kuinka paljon tällä kertaa täytyy taistella liljakukkojen kanssa...

Kiurunkannus.

Käenrieska.

Jee, mun tulppaanit on jo näin isoja! Nuppujakin löytyy, joten nyt sitten vain odotellaan kukintaa...

Pihan takimmaisessa nurkassa sini- ja valkovuokot kukkivat sulassa sovussa. :)  Viime vuonna löysin tuolta jostain myös punaisen sinivuokon, mutta ainakaan vielä sitä ei näy.

Jämänarsissit ja -hyasintit muodostavat hauskan kukkivan tupsun nurmikolle. Kukinnan jälkeen lehdet kuihtuvat pois, joten kesällä tästä voi jo ajaa huoletta yli ruohonleikkurilla.

Kärhö 'Omoshiro' osoittaa jo heräämisen merkkejä. Saa nähdä, pääsenkö tänä vuonna nauttimaan kukinnasta vai syökö joku ilkimys taas nuput... >:(

Näyttäisi siltä, että tänä vuonna tulee raparperia ja paljon... Se taisi innostua viimekesäisestä hevosenlantakuormasta, joten alkukesästä saan raparperimehua ja -piirakkaa oman maan antimista. :)

Jossain täällä ryteikön keskellä on kultapallon alkuja... Kuvassa näkyy suunnilleen kaikkea muuta, mutta kyllä se kultapallo vielä sieltä nousee, se jos mikä on varmaa.

 

Kaivoin vanhempien kotipihasta huonoon paikkaan jääneen pionin ylös ja kuoppasin sen nyt sitten mökille. Muistaakseni tämä on joku punainen maatiaispioni... Ehkä. No, kesällä sen sitten näkee.

Visiitti puutarhamessuille

Äiti sai kahden hengen vapaalipun Turun puutarhamessuille, joten pakkohan siellä oli piipahtaa. En oikein tiedä, mitä odotin, mutta ainakin oli vähän pettynyt fiilis... Ehkä sitten vain kuvittelin liikoja.

Tässä kaikki, mitä messuilta tarttui mukaan: kaksi pikkuruista ilmaispussia basilikan siemeniä.

Ei kai tässä sitten muu auta kuin odottaa, että kevät pääsee kunnolla vauhtiin. Sitten voinkin taas unohtaa kaikki hienot esimerkkipihat ja syventyä omaan loputtomaan projektiini. :)

Kävin sitten ostoksilla...

...ja mukaan tarttui viisi siemenpussia kukkaniittyprojektiani varten. :D

Päätin siis viime kesänä, että muutan erään hankalasti hoidettavan nurkan kukkaniityksi. Paljon silmänruokaa vähällä vaivalla, mikäs sen parempaa... Yksinkertaisimmillaanhan homma toimii niin, että ostetaan monivuotisten (niitty)kasvien siemeniä, heitellään niitä halutulle alueelle ja unohdetaan koko asia siihen asti, että kukat alkavat kasvaa. Syksyisin koko hoito niitetään alas, mitään muuta hoitoa se ei vaadi. :)

En enää edes muista, mitä kaikkia siemeniä viime syksynä viskoin maahan, mutta eiköhän se ennen pitkää selviä... Tämän uusimman erän kanssa tuli tosin sellainen pikkufiba, että ruiskaunokki on yksivuotinen, höh. Toivottavasti viihtyvät sen verran, että siementävät itsekseen.

Vanha, vanhempi, mökkipihan omenapuut

Näillä nurkilla aika moni on jo leikannut omenapuunsa tältä keväältä, mutta meidän ei taida kannattaa... Puut ovat niin vanhoja ja laiminlyötyjä, ettei niiden leikkaamisesta ole mitään hyötyä; ne joko heittäisivät henkensä tai sitten niiden kasvu riistäytyisi käsistä täysin. Paras siis vain antaa olla. :D

Nämä puut ovat todella vanhoja. Osa on istutettu jo ennen sotia, joidenkin kohdalla mennään vielä lähemmäs 1900-luvun alkua... Valitettavasti niiden kunto on sen mukainen. Kauniit puuvanhukset ränsistyvät ja lahoavat vääjäämättä, ja jokaisen myrskyn jäljiltä maasta löytyy isoja oksia. Ja silti ne pirulaiset tekevät niin julmetusti omenoita, että hilloihin, mehuihin ja piirakoihin voi käyttää vain osan, ja loppu menee elukoille... Sitkeitä nämä vanhat maatiaiset.

Muutamia kuvia meidän omenapuista, osa keväältä ja osa viime syyskesältä:

Syksyn ja talven aikana oli taas yksi iso oksa tullut alas ja toinenkin oli jo matkalla... Sääli. Mikään ei ole ikuista. :(

Etenkin kesäaikaan nämä puuvanhukset muodostavat todella kauniita "portteja" ja seinämiä. Aina löytyy jokin varjoisa kohta, jossa voi makoilla pohtimassa maailman menoa. :)

Miten ihmeessä tämä rohjo voi olla vielä hengissä ja jopa tehdä omenaa?!? Jösses...

Olisi niin helppo kuvitella tällaiset kolot menninkäisten asuinpaikoiksi ja kulkuväyliksi... Pitääkin varmaan etsiä pieniä puutarhatonttuja asuttamaan näitä. :D

Auringonkukkien kylvöä

Näin keväisin tulee lueskeltua jos jonkinlaisia puutarhapalstoja ja -foorumeita siinä toivossa, että jos kuitenkin innostuisin kokeilemaan jotain uutta. Ohjeita tuntuu kuitenkin leimaavan eräs erikoislaatuinen piirre: kaikki pitäisi olla just prikulleen oikein, jotta kasvi suostuisi edes yrittämään kasvamista. Suunnilleen rairuohon kylvössäkin pitäisi siemenet asetella huolellisesti tasavälein itä-länsi-suuntaan kuun asennon ollessa juuri oikea Merkuriukseen nähden, puhumattakaan vähän harvinaisemmista kasveista... Mitenköhän nämä ihmiset kuvittelevat kasvien toimivan luonnossa? "En mä nyt voi kasvaa tässä, kun tässä on kaks astetta liian kalteva maa!" :P

Tänään löysin ihanan erilaisen ohjeen auringonkukkien kylvämiseen. Ei turhaa stressiä, ei nipotusta lannotteista - siemenet maahan ja that's it. :D  Kirjoittajan luvalla julkaisen hieman muokatun ohjeen ja kuvan tässä:

(kuva: Juha Pihlajamäki)

Auringonkukan kylvöohje miehille
5 kg auringonkukansiemeniä (linnuille tarkoitettuja) heitellään toukokuussa puolijäisen pihan/pihatien viereen 200 m matkalle.
Laitetaan möyhijä käyntiin ja ajellaan 200 m siementen päältä niin syvältä, kunnes routa tulee vastaan. Palatessa sama homma.
Ei kastelua, ei lannoitusta!

Loppukesästä noin 10 000 auringonkukkaa kukkii.

[Linkki alkuperäiseen keskusteluketjuun]

Onnea viljelmille ja kylvöksille, ja muistakaahan pitää pipo riittävän löysällä - varsinkin puutarhan puolella! :D

Taistelua syreenin kanssa

Pihasyreeni on yksi vanhojen pihojen suosituimmista pensaista, ja tokihan sitä meidänkin mökiltämme löytyy. Ei siinä mitään, ihan mukava puska ja kukkiessaan kaunis, mutta versoo ihan hulluna ja hoitamattomana alkaa ennemmin tai myöhemmin näyttää aivan karmealta. Joka suuntaan sojottaa oksia, joihin ehkä tulee kesällä pari lehteä päähän, osa oksista on syystä taikka toisesta kuollut pystyyn. Kaunista. Vähän tähän malliin:

Helpoimmallahan urakasta pääsisi, kun vetäisisi kaiken vain maata myöten matalaksi (ja varmuuden vuoksi vielä nakkaisi dynamiittia perään), mutta vuodattamalla hieman verta, hikeä ja kyyneleitä tuostakin ryteiköstä saa vielä nätin koristeen pihan reunalle. Tässä hommassa sääli on sairautta, ja siksi jätinkin isännän kotiin ja lähdin raivaustalkoisiin kaverin kanssa. ;)

Homma toimii yksinkertaistettuna niin, että kaikki vanhat oksat leikataan surutta pois ja vain nuoret jätetään kasvamaan. Itse pidin mittatikkuna peukaloa: jos oksa oli peukkuani paksumpi, pois vain! Syreeni ei vähästä hätkähdä, joten ei kannata säikähtää poistettavien oksien määrää. Uusia versoja puskee kyllä ylös kuin sieniä sateella, joskin parina ensimmäisenä kesänä leikkauksen jälkeen kukinta voi olla hivenen vaatimattomampaa.

Kuten kuvasta näkyy, osa oksista oli todella, todella vanhoja... Kyllästyimme laskemaan vuosirenkaita, mutta päätellen siitä, mihin saakka päästiin, tämä oksa oli ainakin 50-vuotias. Lehtiä se ei enää olisi tehnyt kuin ihan latvaan, kuten moni muukin tämän pusikon paksuista oksista, joten nuorennus oli todella paikallaan.

Oksat olisi hyvä leikata ihan maata myöden, mutta käytännön syistä päädyimme mittaan "niin alhaalta kuin mahdollista". Käytännössä se tarkoitti mitä tahansa mittaa väliltä 10-50 cm, kiitos tiheän oksaston, kivien ja kaiken muun epämääräisen, mikä hankaloitti urakkaamme. Eivätpä ne tapit sieltä kesällä näy, kun kaikki oksat ovat täynnä lehtiä... Toivottavasti ainakin.

Muutaman tunnin huhkimisen jälkeen nurmikolla lojui valtava määrä oksia ja risuja, mutta silti näytti siltä, kuin aidasta ei puuttuisi ensimmäistäkään oksaa. Onko se sitten hyvä vai huono asia, en tiedä. :D  Joka tapauksessa keinun vieressä oleva aidanne alkaa näyttää jo huomattavasti paremmalta. Täytyykin muistaa napata siitä vähän kesemmällä kuva, jostain syystä viime kesäisissä kuvissa ei ole ensimmäistäkään otosta syreenistä.

Tämä vähän etäämmällä oleva "rytökärpän pesä" (kuten isäni niin kauniisti asian ilmaisi) sen sijaan jäi totaalisen keskeneräiseksi, koska nuo paksut oksat saivat käämit palamaan ihan täysin. Syreenin puuaines on ihan tajuttoman kovaa, ja sitä kun käsipelillä sahailee, niin epätoivo iskee moneen kertaan. Urakka jatkunee siis ensi keväänä...

Kevät!

Ei helkutti, nyt on vasta maaliskuu, ja pihasta puskee jo ylös yhtä sun toista, useampikin puu ja puska on jo silmulla ja näinpä jo yhden hieman hukassa olevan kimalaisenkin. Huh!

Muutamia kuvia päivämäärällä 21.3.2015:

Jei! Myyrät eivät ole käyneet syömässä mun tulppaaneita! Enää pitääkin selvittää, mitä hittoa mä mahdoin tuonne syksyllä kuopata... Toivottavasti "kuitti" on vielä tallella. :D

Sain viime keväänä eräältä kaveriltani jouluisia hyasintteja ja pääsiäisenä nuupahtaneita narsisseja, jotka työnsin satunnaiseen kohtaan pihaa joskus toukokuun paikkeilla. Kesällä ei näkynyt mitään elonmerkkejä, joten unohdin nämä aivan autuaasti... Kaikesta päätellen ovat kuitenkin hengissä, mikä on vähintäänkin positiivinen yllätys.

Viime kesänä myllätystä kukkapenkistä puskee päivänliljaa, eikä narsisseja näy eikä kuulu. Mitä vattua?!? Olen aina luullut, että sipulikasvit tunkevat esiin ensimmäisenä, oli kevät millainen tahansa. Nämä kasvit todella tekevät kaikkensa saadakseen mun pään sekaisin...

Istutin viime kesänä kuistin pieleen köynnösruusun ('Veilchenblau'), joka näemmä ei ole hoksinut, että lehdet kuuluu pudottaa syksyllä. Elossa tämä kaunokainen kuitenkin näyttäisi olevan, toivottavasti se jaksaa vääntää iloksemme ainakin yhden kukan jo tänä kesänä. :)