Keväistä ihastelua

Oli niin mukavan aurinkoinen päivä, että piti ihan jo senkin takia ajella katsomaan, miltä mökkipiha näyttää tähän aikaan keväästä. En varmaan koskaan väsy ihastelemaan luonnon heräämistä keväisin! :)

Kuvia päivämäärällä 24.4.2015:

Ensimmäinen havainto pihaan saavuttaessa: mun kukkapenkki on rikkaruohojen vallassa, prkl! :D  Ei muuta kuin kitkemään... Lopputulos näyttää jokseenkin ankealta vielä tässä vaiheessa, kun suurin osa kasveista on surkean pieniä, mutta eiköhän kevään eteneminen korjaa tilannetta.

Se elää sittenkin! Ehdin jo pelätä, että varjolilja otti totaalisesti nokkiinsa viimekesäisestä siirrosta, mutta onneksi huoli oli turha. Seuraavaksi jännätään, kuinka paljon tällä kertaa täytyy taistella liljakukkojen kanssa...

Kiurunkannus.

Käenrieska.

Jee, mun tulppaanit on jo näin isoja! Nuppujakin löytyy, joten nyt sitten vain odotellaan kukintaa...

Pihan takimmaisessa nurkassa sini- ja valkovuokot kukkivat sulassa sovussa. :)  Viime vuonna löysin tuolta jostain myös punaisen sinivuokon, mutta ainakaan vielä sitä ei näy.

Jämänarsissit ja -hyasintit muodostavat hauskan kukkivan tupsun nurmikolle. Kukinnan jälkeen lehdet kuihtuvat pois, joten kesällä tästä voi jo ajaa huoletta yli ruohonleikkurilla.

Kärhö 'Omoshiro' osoittaa jo heräämisen merkkejä. Saa nähdä, pääsenkö tänä vuonna nauttimaan kukinnasta vai syökö joku ilkimys taas nuput... >:(

Näyttäisi siltä, että tänä vuonna tulee raparperia ja paljon... Se taisi innostua viimekesäisestä hevosenlantakuormasta, joten alkukesästä saan raparperimehua ja -piirakkaa oman maan antimista. :)

Jossain täällä ryteikön keskellä on kultapallon alkuja... Kuvassa näkyy suunnilleen kaikkea muuta, mutta kyllä se kultapallo vielä sieltä nousee, se jos mikä on varmaa.

 

Kaivoin vanhempien kotipihasta huonoon paikkaan jääneen pionin ylös ja kuoppasin sen nyt sitten mökille. Muistaakseni tämä on joku punainen maatiaispioni... Ehkä. No, kesällä sen sitten näkee.

Taistelua syreenin kanssa

Pihasyreeni on yksi vanhojen pihojen suosituimmista pensaista, ja tokihan sitä meidänkin mökiltämme löytyy. Ei siinä mitään, ihan mukava puska ja kukkiessaan kaunis, mutta versoo ihan hulluna ja hoitamattomana alkaa ennemmin tai myöhemmin näyttää aivan karmealta. Joka suuntaan sojottaa oksia, joihin ehkä tulee kesällä pari lehteä päähän, osa oksista on syystä taikka toisesta kuollut pystyyn. Kaunista. Vähän tähän malliin:

Helpoimmallahan urakasta pääsisi, kun vetäisisi kaiken vain maata myöten matalaksi (ja varmuuden vuoksi vielä nakkaisi dynamiittia perään), mutta vuodattamalla hieman verta, hikeä ja kyyneleitä tuostakin ryteiköstä saa vielä nätin koristeen pihan reunalle. Tässä hommassa sääli on sairautta, ja siksi jätinkin isännän kotiin ja lähdin raivaustalkoisiin kaverin kanssa. ;)

Homma toimii yksinkertaistettuna niin, että kaikki vanhat oksat leikataan surutta pois ja vain nuoret jätetään kasvamaan. Itse pidin mittatikkuna peukaloa: jos oksa oli peukkuani paksumpi, pois vain! Syreeni ei vähästä hätkähdä, joten ei kannata säikähtää poistettavien oksien määrää. Uusia versoja puskee kyllä ylös kuin sieniä sateella, joskin parina ensimmäisenä kesänä leikkauksen jälkeen kukinta voi olla hivenen vaatimattomampaa.

Kuten kuvasta näkyy, osa oksista oli todella, todella vanhoja... Kyllästyimme laskemaan vuosirenkaita, mutta päätellen siitä, mihin saakka päästiin, tämä oksa oli ainakin 50-vuotias. Lehtiä se ei enää olisi tehnyt kuin ihan latvaan, kuten moni muukin tämän pusikon paksuista oksista, joten nuorennus oli todella paikallaan.

Oksat olisi hyvä leikata ihan maata myöden, mutta käytännön syistä päädyimme mittaan "niin alhaalta kuin mahdollista". Käytännössä se tarkoitti mitä tahansa mittaa väliltä 10-50 cm, kiitos tiheän oksaston, kivien ja kaiken muun epämääräisen, mikä hankaloitti urakkaamme. Eivätpä ne tapit sieltä kesällä näy, kun kaikki oksat ovat täynnä lehtiä... Toivottavasti ainakin.

Muutaman tunnin huhkimisen jälkeen nurmikolla lojui valtava määrä oksia ja risuja, mutta silti näytti siltä, kuin aidasta ei puuttuisi ensimmäistäkään oksaa. Onko se sitten hyvä vai huono asia, en tiedä. :D  Joka tapauksessa keinun vieressä oleva aidanne alkaa näyttää jo huomattavasti paremmalta. Täytyykin muistaa napata siitä vähän kesemmällä kuva, jostain syystä viime kesäisissä kuvissa ei ole ensimmäistäkään otosta syreenistä.

Tämä vähän etäämmällä oleva "rytökärpän pesä" (kuten isäni niin kauniisti asian ilmaisi) sen sijaan jäi totaalisen keskeneräiseksi, koska nuo paksut oksat saivat käämit palamaan ihan täysin. Syreenin puuaines on ihan tajuttoman kovaa, ja sitä kun käsipelillä sahailee, niin epätoivo iskee moneen kertaan. Urakka jatkunee siis ensi keväänä...

Kevät!

Ei helkutti, nyt on vasta maaliskuu, ja pihasta puskee jo ylös yhtä sun toista, useampikin puu ja puska on jo silmulla ja näinpä jo yhden hieman hukassa olevan kimalaisenkin. Huh!

Muutamia kuvia päivämäärällä 21.3.2015:

Jei! Myyrät eivät ole käyneet syömässä mun tulppaaneita! Enää pitääkin selvittää, mitä hittoa mä mahdoin tuonne syksyllä kuopata... Toivottavasti "kuitti" on vielä tallella. :D

Sain viime keväänä eräältä kaveriltani jouluisia hyasintteja ja pääsiäisenä nuupahtaneita narsisseja, jotka työnsin satunnaiseen kohtaan pihaa joskus toukokuun paikkeilla. Kesällä ei näkynyt mitään elonmerkkejä, joten unohdin nämä aivan autuaasti... Kaikesta päätellen ovat kuitenkin hengissä, mikä on vähintäänkin positiivinen yllätys.

Viime kesänä myllätystä kukkapenkistä puskee päivänliljaa, eikä narsisseja näy eikä kuulu. Mitä vattua?!? Olen aina luullut, että sipulikasvit tunkevat esiin ensimmäisenä, oli kevät millainen tahansa. Nämä kasvit todella tekevät kaikkensa saadakseen mun pään sekaisin...

Istutin viime kesänä kuistin pieleen köynnösruusun ('Veilchenblau'), joka näemmä ei ole hoksinut, että lehdet kuuluu pudottaa syksyllä. Elossa tämä kaunokainen kuitenkin näyttäisi olevan, toivottavasti se jaksaa vääntää iloksemme ainakin yhden kukan jo tänä kesänä. :)