Visiitti Ruissalon kasvitieteelliseen puutarhaan

Jotenkin tämä kesä ei oikein ole innostanut mökkeilemään, joten päätettiin toissapäivänä käväistä katsomassa muiden istutuksia Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa. Komeaa oli, joskin joku urpo (en siis minä ainakaan, köh köh) onnistui ryssimään yli puolet kuvista niin, ettei niistä ota itse pirukaan selvää... No, tässä kuitenkin jotain:

Kiinanruusut on aina olleet mun lemppareita. :)  Ei kyllä ihan näin kerrottuna, mutta nätti tämäkin on.

Kunnon viidakkomeininkiä... Oli muuten hankalaa yrittää varoa kasveja, kun sitten aina törmäsi johonkin muuhun. Norsu posliinikaupassa jälleen. :P

 

Oi, mä haluan tällaisen orkidean! *miettii edellisten orkideojensa kohtaloa* Tai tarkemmin ajateltuna... Ehkä ei sittenkään.

Enpä odottanut törmääväni kasvihuoneessa koikarppeihin, mutta mitäs pienistä. Olen kyllä jostain syystä aina luullut niitä pienemmiksi.

Olenko ainoa, jonka mielestä tämä kukka on jokseenkin härskin näköinen...?

Enpä haluaisi kiivetä tämä puun runkoa... Auts. :P

Aavikkokasveja on paljon enemmän kuin osaisi äkkiseltään arvata. Piikkisyys tosin tuntuu olevan niillä pop, joten kannattaa pitää näpit kurissa.

Piikkisiä kurkkuja! :D

Aika söpö kukka tässä ei-niin-söpössä kaktuksessa. :) 

Haha, olisin voinut ihmetellä näitä kaveruksia vaikka koko päivän... Kohteliaita kavereita kyllä, koska jatkuva ja varsin kovaääninen riitely loppui heti, kun ihmiset tulivat lähemmäksi. :D

Arvatkaa vaan, tekikö mieli maistaa...

Jooh, on siinä muutama kukka. Voi elämä.

Tämän kesän yllättäjät

Olen mielestäni varsin kärsivällinen ihminen, mutta silti joka ikinen vuosi ehdin julistaa jonkun kasvin kuolleeksi tai ainakin "tylsimykseksi" (=ei kukintaa tänä vuonna) ennen aikojaan... Tuntuu, että kasvit oikein odottavat mun luovuttavan ja puskevat vasta sitten pintaan. :D

Ehdin jo julistaa "virallisesti", ettei mun köynnösruusu 'Veilchenblau' kuki vielä tänäkään vuonna. No, väärässä olin. Kirvainvaasiosta huolimatta nuppuja löytyi viime viikonvaihteessa viisi, nyt niitä on ehkä jo enemmänkin.

Istutin omenapuun juurelle viime vuonna kolme kärhönreppanaa, joista kuoli heti kesän aikana kaksi. Tänä vuonna en nähnyt mitään elonmerkkejä - paitsi ihan kesäkuun lopulla. Kehtasi huijata, mokoma. ;)  Tämä on  muistaakseni viinikärhö 'Night Veil'.

Viime kesän kukkapenkkiurakan tuoksinnassa kaikkien varjoliljojen varret katkesivat, eikä niistä loppukesän aikana tullut enää mitään kasvuntynkää ylös. Kiroilin rankasti, mutta kas: tänä keväänä varjoliljatkin aloittivat ihan nätisti kasvunsa. Kukinta taitaa jäädä vähän heikonpuoleiseksi, mutta jos yhtään olen tämän kasvin sielunelämästä ymmärtänyt, niin tämä puute korjaantuu kyllä. (Vielä kun saisi rikkaruohot vain katoamaan sormien napsautuksella, niin kaikki olisi hyvin...)

Tyttömagnolia 'Susan' joutui talven aikana pahasti jyrätyksi (hirvi kenties?), ja aika pitkään näytti siltä, että tämän kaunistuksen taru oli siinä. Eikä mitä, tyttönen lähti kasvuun ja puskee uutta lehteä minkä kerkeää. Kaikesta päätellen siis juuristo on kunnossa, joten muutaman vuoden päästä uskallan jo odottaa kukkiakin.

Viime kesänä töissä kävi perinteiset: nypin metsäalppikellosta kuivia lehtiä, ja eikös siitä lähtenyt palanen elävää kasviakin mukaan... Se suostui kuin suostuikin juurtumaan, joten - ylläri - etsin sille mökkipihasta paikan, jossa se voi väliaikaisesti keräillä voimiaan. No, keväällä sitä(kään) ei löytynyt sitkeän etsinnänkään jälkeen, ja kun kuulin, että muiltakin surkea talvi oli verottanut juuri metsäalppikelloja, totesin että se siitä sitten. Vaan kuinkas kävikään? Pieni kuin mikä se on edelleen, mutta hengissä sentään. :D

Sinisade 'Blue Moon' syötiin talven aikana ja alkukesästä se vielä vedettiin siimaleikkurilla uudestaan matalaksi, mutta eipä se näytä tätä yksilöä paljoa hetkauttavan. Kukintaa joudun kyllä odottamaan vähintään pienen ikuisuuden, mutta jospa tämä edes kasvaisi köynnöksen mittoihin lähivuosien aikana...

Kiitolliset kukkijat

Monet kukat jaksavat kukkia vuodesta toiseen kauniina, mutta joidenkin sitkeys jaksaa aina vain hämmästyttää. Tässä muutamia, joita eivät mitkään olosuhteet tunnu lannistavan:

Pikkupetunia (jonka jotkut tuntevat miljoonakellon nimellä) tuntuu olevan käsittämättömän kestävä kesäkukka. Siinä se nököttää kuistin pöydällä viikosta toiseen, säällä kuin säällä, ja vettä se saa n. kerran viikossa. Välillä se on ollut niin kuiva, että sitä on ehditty jo luulla menetetyksi tapaukseksi, mutta reilusti vaan vettä ja jokunen tunti odottelua, niin kasvi on taas oma pirteä itsensä... Käsittämätöntä.

Pionia ei turhaan tituleerata kukkien kuningattareksi... Tuntuu, että kukinta vain paranee vuosi vuodelta - eikä sen eteen tarvitse tehdä mitään. Kun pioni on todennut kasvupaikkansa hyväksi, se ei lannistu kylmyydestä, kuumuudesta tai kuivuudesta. Märkyys varsinkin talvisin voi koitua pionin kohtaloksi, mutta onneksi tontti viettää jokaisesta kohdastaan johonkin suuntaan, joten seisomaan jäävää vettä ei juuri tarvitse pelätä. (Ja tämä pioni ei onneksi tiedä sitä, että sen pitäisi vaatia oikein aurinkoinen kasvupaikka...)

Varjolilja on yksi perinteisimpiä puutarhakasveja, eikä syyttä; kasvupaikaksi käy melkein mikä paikka tahansa auringosta puolivarjoon tai jopa varjoon, hoitoa ei tarvita oikeastaan lainkaan istutuksen jälkeen ja jos sen antaa vain olla, se lähtee varsin helposti myös leviämään.

Itse asiassa varjoliljan kanssa ongelma on toisinaan juuri siinä, että se lähtee varsin helposti leviämään... Ruusuaita pitäisi siistiä, mutta en mä millään raaski, kun siellä on noin komeat varjoliljakasvustot. :'D

"Pieni" saniainen

Mökkimme takapiha on vielä toistaiseksi jäänyt aika vähälle huomiolle (etupiha on ihan riittävän työläs yksinäänkin), mutta kyllä sieltäkin katseenkäntäjiä löytyy. Omenapuut nyt ovat tällä tontilla oikeastaan itsestäänselvyys, joten komeiden puuvanhusten sijasta huomio kiinnittyy valtavaan saniaispuskaan.

En tiedä oikein mitään saniaisten sielunelämästä, mutta sen verran tällainen tumpelokin tajuaa, että tämän puskan on oltava vanha. Eikä mitään 10-15 vuotta, vaan ihan oikeasti vanha. Taitaa kyllä lajikekin olla aika kookas ja paikka hyvä...

Kukkuu! Meikäläisellä on pituutta karvan alle 160 cm, joten siitä voitte sitten laskeskella puskan korkeutta ja leveyttä.

Jossain vaiheessa tuntui hyvältä idealta istuttaa saniaisen kaveriksi kuunliljaa...

...vaan eipä tunnu enää. Enpä sitten muistanut istutushetkellä, kuinka hiivatin isoiksi nämä kaverit kasvavat. :'D

No, onneksi kuunilja on varjopaikan kasvi. Sitä ei näytä paljoa haittaavan, että se saa valoa lähinnä keväällä ja syksyllä - ja silloinkin niukasti, koska talo ja pihaa hallitseva kuusi varjostavat takapihaa varsin perusteellisesti.